| (Huom.
Työn valmistumispäivämäärä = asiantuntijaryhmän
kokous, jossa valmis työ on merkitty tiedoksi.)
Maarit
Natunen
Ehkäisevän karieshoidon prosessointi
laatuprojektin osana Ruokolahden terveyskeskuksen hammashoitolassa
— kariesprevention paikalliset hoitosuositukset
Työ
on osa Ruokolahden terveyskeskuksen v. 2000 aloittamaa Suomen laatupalkinnon
mukaista laatuprojektia, mutta myös vastaavan hammaslääkärin
erityispätevyyden kirjallinen työ. Työn tavoitteena
on yhtenäistää ehkäisevän karieshoidon
käytäntöjä laatimalla paikallista toimintaa
ohjaavat toiminta- ja hoitosuositukset.
Työn kirjallisuusosiossa karieksen ehkäisyyn käytettävistä
menetelmistä tarkasteltiin isäntäkudoksen vahvistamiseen
käytettyjä menetelmiä: pinnoituksia sekä fluorin
käyttöä sekä mikrobien toimintaa heikentäviä
menetelmiä: suuhygieniaa ja ravintoneuvontaa. ksylitolia sekä
klooriheksidiiniä. Tutkimuksista saadun tiedon perusteella
laadittiin karieksen ehkäisevän hoidon suositukset väestötasolla
erikseen lapsille ja aikuisille sekä yksilötasolla erikseen
matala- ja korkeariskisille. Tutkimustuloksista koottu karieksen
ehkäisevän hoidon suositus toimi ihannemallina, johon
omia hoitokäytäntöjä verrattiin.
Ruokolahden terveyskeskuksen hammashoitolan karieksen ehkäisevän
hoidon käytäntöjen kartoitus tapahtui kyselytutkimuksen
ja validointitehtävän avulla. Kyselytutkimuksessa työyhteisön
hammaslääkärit ja suuhygienistit täyttivät
potilaidensa (yhteensä 62 henkilöä) tarkastuksen
yhteydessä lomakkeen, jossa kartoitettiin heidän kyseiselle
potilaalle käyttämiään karieksen ehkäisevän
hoidon menetelmiä ja niiden käyttökertoja. Validointitehtävässä
hammaslääkärit ja suuhygienistit laativat bitewing-kuvien
ja suppeiden potilastietojen perusteella kolmelle potilaalle ehkäisevän
ja korjaavan hoidon suunnitelmat. Työyhteisön hammaslääkäreiltä
ja suuhygienisteiltä kartoitettiin kyselylomakkeiden avulla
myös heidän eri-ikäisille kariespotilaille käyttämiään
kariesriskin tunnistamistapoja sekä kariesriskin loppumiseen
käytettäviä kriteereitä. Heiltä pyydettiin
myös oma arvio työyhteisön nykyisistä ehkäisevän
hoidon käytännöistä. omista vahvuuksista sekä
kehittämistarpeista.
Kyselytutkimuksen ja validointitehtävän avulla kartoitettuja
työyhteisössä vallitsevia ehkäisevän hoidon
käytäntöjä verrattiin kirjallisuusosiosta koottuihin
hoitosuosituksiin. ja vertailun avulla laadittiin paikalliset hoitosuositukset.
Hoitokäytäntösuosituksen avulla pyrittiin kiinnittämään
huomio valittujen ehkäisevän hoidon käytäntöjen
vaikuttavuuteen. ja siten ehkäisevän hoidon laatuun. Palaute
vertailusta voitiin pienessä työyksikössä antaa
jokaiselle hammaslääkärille ja hammashuoltajalle
yksilöllisesti ryhmäpalautteen lisäksi. Palautetilaisuudessa
sovittiin karieksen ehkäisyn yhteisistä hoitokäytännöistä
laatimalla karieksen ehkäisyn kannalta keskeisissä kysymyksissä
ja ikäryhmissä toimintaohjeet.
Yhteenveto
kyselytutkimuksen tuloksista
1.
Kariesriskin tunnistamismenetelmät:
Ruokolahden terveyskeskuksessa yleisimmin käytetyt eri ikäisten
kariespotilaiden tunnistamismenetelmät olivat asianmukaisia.
Vain oikomishoito alle kouluikäisillä ja kouluikäisillä
lapsilla tulisi selkeämmin huomioida yhdeksi kariesriskiä
osoittavaksi tekijäksi.
2.
Riskin määrittely:
Riskiryhmän koko oli Ruokolahden terveyskeskuksessa verraten
suuri, ja lisäksi riskinmäärittelyä on syytä
harkita, jotta ehkäisevän hoidon kohdentuminen voi onnistua.
Karieksen ehkäisevässä hoidossa käytetyn riskistrategian
sijasta Ruokolahden terveyskeskuksessa tulisi kiinnittää
huomiota oikein kohdennetun, ja kattavan perusprofylaksian toteuttamiseen,
joka turvaa potilaiden hammasterveyden säilymisen. Tämän
toteuttamiseksi esitetään harkittavaksi riski-ikästrategian
käyttöönottoa.
3.
Käytetyt ehkäisymenetelmät: Ei-riskipotilaat
saivat verraten runsaasti ehkäisevää hoitoa Ruokolahden
terveyskeskuksessa. Fluorilakkausten suhteen ehkäisevän
hoidon kohdentuminen ei toiminut, sillä fluorilakkaa käytettiin
lähes jokaiselle sekä pieni että suuririskiselle
potilaalle. Ei-riskipotilaat saivat myös melko runsaasti lisäfluorisuosituksia.
Pinnoitusten tekemistä ohjasi enemmän potilaan ikä
kuin kariesriski, sillä pinnoitteista suurempi osa tehtiin
ei-riskipotilaille kuin riskipotilaille. Ei-riskipotilaiden saaman
suuhygieniaopetuksen ja dieettivalistuksen määrää
selitti osaltaan kyselytutkimuksessa potilaiden ikä. Suurin
osa potilaista oli koululaisia, joille annetaan perustietoa hammassairauksista
ja niiden ehkäisystä määräaikaistarkastusten
yhteydessä. Mikäli kyseessä kuitenkin oli terveysneuvonnan
antaminen "varmuuden vuoksi", tulisi sitä tervesuisille
potilaille välttää.
Selkeää hoidon riskin mukaista kohdentumista oli puolestaan
nähtävissä klooriheksidiinilakkausten suhteen. Klooriheksidiinihoitojen
määrä oli kuitenkin Ruokolahden terveyskeskuksessa
suuri nykyisten suositusten mukaan. Klooriheksidiinihoidon käyttökerrat
hoitojakson aikana vaihtelivat: hoitokerrat tulisi kuitenkin uusia
säännöllisesti kolmesta neljään kuukauden
välein. Osa riskipotilaista jäi ilman heille soveltuvaa
ehkäisevää hoitoa. Varsinkin ksylitolituotteiden
suositteleminen riskipotilaille jäi vähäiseksi, mutta
osa riskipotilaista ei saanut myöskään dieettivalistusta.
Karieksen ehkäisyä ei näiltä osin voi pitää
yksilöllisenä ja tehostettuna.
4. Eri ikäisten
potilaiden saama ehkäisevä hoito:
Alle kouluikäisten lasten riskin määrittely oli selkeä,
sillä ei-riskipotilailla ei ollut korjaavan hoidon tarvetta.
Riskipotilaat saivat fluorilakkauksia tihennetysti, kaksi kertaa
vuodessa. Korkea kariesriski ohjasi käyttämään
klooriheksidiinihoitoja.
Kouluikäiset riskipotilaat saivat verraten runsaasti ehkäisevää
hoitoa. Tervesuisten kouluikäisten lasten fluorilakkauksista
tai pinnoituksista tulee luopua. Kouluikäiset riskipotilaat
saivat runsaasti klooriheksidiinihoitoja, joiden määrää
tulisi vähentää. Tihennettyjä fluorilakkauksia
tulisi sen sijaan lisätä. Ksylitolisuositus jäi tässä
ikäryhmässä niukaksi. Erityisesti vaihduntavaiheen
hampaistot hyötyvät säännöllisestä
ksylitolinkäytöstä.
Aikuisten saama ehkäisevän hoidon määrä
oli lapsiin verrattuna vähäisempää, myös
tarkastusvälit olivat riskipotilailla pidemmät. Korkea
määrä korjaavaa hoitoa vaativia hampaita ohjasi potilaan
määrittelyä riskipotilaaksi, toisaalta ei- riskipotilailla
oli myös useita korjaavaa hoitoa vaativia hampaita. Erityisesti
ravintoneuvontaa ja ksylitolisuositusta käytettiin vähän.
Korkeariskiset aikuispotilaat eivät saaneet myöskään
tihennettyjä fluorilakkauksia, joista olisivat hyötyneet.
5.
Tarkastusvälit: Mahdollisuutta
pidentää tervesuisten ei-riskittömien alle kouluikäisten
ja kouluikäisten lasten tarkastusvälejä esitetään
harkittavaksi.
6.
Kariesriskin päättyminen:
Yhtenäinen käytäntö siitä, milloin kariesriskipotilasta
ei pidetä riskipotilaana, puuttui. Esitetään pohdittavaksi
yhteisen sopimuksen tekemistä, siitä milloin kariesriskin
katsotaan alentuneen niin paljon, ettei aiemmin karieksen suhteen
riskipotilaana hoidettua hoideta kuten riskipotilasta.
Paikalliset hoitosuositukset
Verrattuna Ruokolahden terveyskeskuksen hoitokäytäntöjä
kirjallisuuskatsauksen perusteella laadittuihin ehkäisevän
karieshoidon suosituksiin voidaan todeta:
Alle
kouluikäiset, koko ikäluokka:
Alle kouluikäisten ehkäisevässä hoidossa korostuu
varhaisten hammashoitotapojen juurruttaminen. Tavoitteena on saada
vanhemmat arvostamaan lapsen suun terveyttä ja toimimaan sen
mukaisesti. Vanhemmille annetaan tietoa Str.mutans-infektiosta ja
sen ehkäisystä, terveellisistä ruokailutottumuksista,
suuhygieniasta, fluorin ja ksylitolin käytöstä. Äideille
korostetaan ksylitolin käytön merkitystä lapsen ensimmäisen
elinvuoden aikana. Lapsen ksylitolipurukumin käyttö voidaan
aloittaa heti, kun purukumin pureskelu alkaa sujua.
Alle
kouluikäiset, riskipotilaille lisäksi:
Riskilapset seulotaan kahden vuoden ikäisenä alkavien/korjattavien
kariesleesioiden ja SM- positiivisuuden perusteella. Yhdessä
vanhempien kanssa laaditaan lapsen hammasterveyden edistämissuunnitelma,
jota määräaikaistarkastusten yhteydessä täydennetään.
Ravintoneuvonnassa korostuu sokerin käytön välttäminen,
ja ksylitolin säännöllisen käytön merkitys.
Kariesalttiissa perheessä kaikille perheen jäsenille suositellaan
ksylitolin käyttöä. Ksylitolilla makeutetut makeiset
tuodaan esille vaihtoehtona sakkaroosimakeisille. Säännöllisen
kaksi kertaa päivässä tapahtuvan hampaiden huolellisen
harjauksen merkitys tuodaan esille. Yli kolmevuotiaalle riskipotilaalle
suositellaan lisäfluorin käyttöä. Keskiriskin
potilaalle fluorilakkaukset suoritetaan tihennetysti kuuden kuukauden
välein. Korkean kariesriskin potilaalle voidaan tihennettyjen
fluorilakkausten sijaan harkita käytettäväksi klooriheksidiinilakkauksia
neljän kuukauden välein, mikäli lapsen ko-operaatio
ja perheen motivaatio ovat riittävät.
Kouluikäiset,
koko ikäluokka:
Riittävä fluorinsaanti on turvattu kaksi kertaa kotona
tapahtuvalla hampaiden harjauksella fluorihammastahnalla, tervesuisten
lasten hampaistojen fluorilakkauksista ja lisäfluorisuosituksista
voidaan luopua. Myös ei- riskilapset, varsinkin vaihduntahampaiset,
hyötyvät ksylitolin käytöstä, ja ksylitolisuosituksia
tulisi lisätä. Ksylitolia suositellaan käytettäväksi
säännöllisesti, ajoittaen käyttö aterioiden
ja välipalojen yhteyteen. Ksylitolilla makeutetut makeiset
tuodaan esille vaihtoehtona sakkaroosilla makeutetuille makeisille.
Erityisen tärkeää on ajoittaa lasten ksylitolin käyttö
hampaiden puhkeamisikään. Tervehampaisten lasten pinnoituksista
tulisi luopua. Suuhygieniaopetuksessa korostetaan puhkeavien hampaiden
säännöllisen ja riittävän puhdistuksen
merkitystä. Erityinen huomio tulee kiinnittää hampaistojen
vaihduntavaiheeseen, johon tehostettu ehkäisevä hoito
(suuhygieniaopetus, dieettivalistus, lisäfluori- ja ksylitolisuositus
sekä poskihampaiden pinnoitukset) tulee keskittää.
Kouluikäiset,
riskipotilaille lisäksi:
Pinnoitteiden ja lisäfluorisuosituksen käyttö tulisi
kohdentaa lapsiin, joiden kariesriski on kohonnut. Varsinkin riskilasten
ksylitolisuosituksia tulisi lisätä. Ravintoneuvonta on
riskilasten kohdalla tärkeää, vaikka motivointi koettiinkin
vaikeana. Riskilasten hampaistojen fluorilakkauksia kaksi kertaa
vuodessa voidaan lisätä, ja puolestaan klooriheksidiinilakkauksia
vähentää, rajaten klooriheksidiinilakkauksien käyttö
ehkäisevän hoidon aikana omasta hoidostaan motivoituneille.
Klooriheksidiinilakkaukset tulisi tällöin uusia kolmen
neljän kuukauden välein. Oikomishoitoa saavat lapset kuuluvat
karieksen suhteen riskipotilaisiin, ja tehostetun ehkäisevän
hoidon piiriin.
Aikuiset:
Aikuisten hoitosuositukset ovat lasten hoitosuositusten mukaiset.
Pienten lasten äideille suositellaan säännöllistä
ksylitolin käyttöä lapsen ensimmäisen elinvuoden
aikana. Kariesalttiissa perheessä kaikkien perheenjäsenten
tulisi käyttää ksylitolia säännöllisesti.
Huomiota tulee kiinnittää siihen, että aikuisriskipotilaat
(varsinkin vanhukset) saavat riittävän ehkäisevän
hoidon. Ravintoneuvonnan, ksylitolisuosituksen ja tihennettyjen
fluorilakkausten käyttö aikuisriskipotilailla tulisi huomioida
paremmin.
Aikuiset,
korkea kariesriski, hyposalivaatio: Kuivan
suun syljen erityksen stimulointiin, ja karieksen ehkäisyyn
sopivat ksylitolipurokumi, fluori-ksylitoli-imeskelytabletit sekä
puskuroivia aineita, kalsiumia ja fosfaattia lisäksi sisältävät
fluori-ksylitoli-imeskelytabletit. Suun kostutusaineiksi sopivat
öljy ja erilaiset kaupalliset geelit. Vastaanotolla suoritetaan
hampaiden fluorilakkaus kaksi kertaa vuodessa. Mikäli vanhus
pystyy huolehtimaan suuhygieniastaan ja terveellisistä ravintotottumuksista,
voidaan karieksen suhteen korkeariskisellä vanhuksella hampaisto
käsitellä klooriheksidiinifluorilakalla tai -geelillä
kolmesta neljään kuukauden välein.
(Työ valmistunut 30.9.03)
Ulla
Isokotamäki
Oikomishoitokäytännöt Parkanon
terveyskeskuksessa suhteessa Pirkanmaan sairaanhoitopiirin muihin
terveyskeskuksiin
Tutkimuksessa selvitetään Parkanon terveyskeskuksen oikomishoitokäytäntöjä
vuosina 2000—2002 ja peilataan niitä Pirkanmaan alueen
muiden terveyskeskusten käytäntöihin vuonna 2001.
Tarkastelun kohteena ovat oikomishoidon järjestelyt ja henkilökunnan
työnjako, oikomishoitopotilaiden lukumäärien kehitys,
potilaiden ikärakenne, keskimääräinen hoidon
aloitusikä, käytetyt kojeet, oikomishoidon kesto ja käyntien
lukumäärät, valmiin tuloksen arviointi ja näiden
käsitteiden tulkinta eri terveyskeskuksissa.
Parkanon hammashoitopalveluiden tarjontaa on koko kyseisen ajan
varjostanut henkilöstöpula. Vuoden 2002 alusta hammaslääkärimäärä
väheni kolmesta kahteen. Alle 18-vuotiaiden hammashuoltopalveluista,
mukaan lukien oikomishoito, ei kuitenkaan ole tingitty. Oikomishoitokäyntien
prosentuaalinen määrä kokonaiskäyntimääristä
on kasvanut vuoden 2000 15 %:sta vuoden 2002 27,9 %:iin. Kokonaispotilasmäärä
lisääntyy myös jonkin verran. Hoitoon tulee vuosittain
enemmän potilaita kuin heitä poistuu hoidon piiristä.
Vuoden 2000 alusta vuoden 2002 loppuun mennessä potilasmäärä
on kasvanut 14,5 %.
Tutkimuksesta käy ilmi, että Parkanossa noudatetaan melko
hyvin Oikomishoitotyöryhmä -98:n antamia suosituksia siitä,
miten terveyskeskuksen järjestämä oikomishoito tulisi
järjestää. Valmiiksi hoidettujen potilaiden hoidon
arviointi tulee Parkanossa kuitenkin kehittää rutiininomaiseksi.
Oikomishoitojärjestelyt eivät muilta osin olennaisesti
poikkea muun Pirkanmaan alueen käytännöistä.
Terveyskeskuksessa annettava hoito keskittyy 8—10-vuotiaisiin,
ja hoito tehdään yleensä irtokojein. Toisessa vaihduntavaiheessa
olevat tai sen ylittäneet potilaat hoidetaan ostopalveluna
oikomishoidon erikoishammaslääkärin yksityisvastaanotolla.
Olen laatinut Parkanolle osana tutkielmaa oikomishoidon toimintasuunnitelman
(Oikomishoidon
toimintasuunnitelma 2003—2004), joka päivitetään
vuosittain. Sen myötä Parkanon oikomishoitoa voidaan kehittää
nykyistä järjestelmällisemmäksi. Toimintasuunnitelma
sisältää yksityiskohtaisia ohjeita käytännön
järjestelyjen toteuttamiseksi ja tietojen kirjaamiseksi potilasasiakirjoihin
sekä tavoitteet tulevalle toiminnalle.
(Työ valmistunut 30.9.03)
Pirkko
Paavola
Jyväskylän hammashuollon toiminnan kehittäminen
tarkastelukohteena toimintaperiaatteet
ja strategiat sekä toiminnan arviointi asiakas- ja henkilöstönäkökulmista
Harjoitustyön
tavoitteena oli kuvata Jyväskylän hammashuollon toimintaperiaatteiden
ja strategioiden kehittämistyö sekä sen tulokset ja arvioida toimintaa
asiakas- ja henkilöstönäkökulmista.
Suun terveydenhuollon palveluja järjestettäessä ja sen toimintaa
kehitettäessä on kunnissa otettava huomioon niin voimassaoleva lainsäädäntö
kuin eettinen arvopohjakin. Siksi tämän harjoitustyön kirjallisuuskatsauksessa
selvitettiin hammashuollon toimintaa säätelevä lainsäädäntö koskien
potilaan oikeuksia ja palvelujen järjestämistä ja tuotiin esille
niihin liittyviä viranomaisten päätöksiä ja lausuntoja.
Lisäksi selvitettiin terveydenhuollossa vallitsevia priorisointiperiaatteita
ja laadun kehittämisen perusteita sekä terveydenhuollon eettistä
arvopohjaa.
Eduskunta hyväksyi 21.12.2000 kansanterveyslain ja sairausvakuutuslain
muutokset, mikä merkitsi koko väestön tulemista vaiheittain julkisista
varoista tuetun hammashuollon piiriin. Jotta muuttuneisiin vaatimuksiin
voitaisiin vastata, Jyväskylän hammashuoltoon oli kehitettävä sellaiset
toimintaperiaatteet ja strategiat, jotka tähtäävät henkilöstövoimavarojen
kehittämiseen, sisältävät sujuvan yhteistyön yksityisen sektorin
kanssa ja ottavat huomioon sekä kaupunkilaisten että omistajan näkökulman
ja lainsäädännön velvoitteet.
Tässä harjoitustyössä kuvattiin sekä Balance Scorecard -näkökulmiin
perustuva Jyväskylän hammashuollon toimintaperiaatteiden ja strategioiden
kehittämistyö, jonka tuloksena syntyi vuoden 2002 alussa palvelujen
uusi tarjontamalli että laadun kehittäminen ja sen tulokset perustuen
CAF-itsearviointimenetelmään. Toimintaperiaatteiden identifioimisen
tuloksena parannettiin myös moniammatillista yhteistyötä ja lisättiin
seutukunnallista yhteistyötä sekä yksityissektorin että ympäristökuntien
kanssa. Toimintaa arvioitiin henkilöstö- ja asiakasnäkökulmista.
Menetelmänä käytettiin henkilöstö- ja asiakaskyselyä ja tulokset
analysoitiin käyttäen SWOT-kehikkoa.
Jyväskylän hammashuollon henkilöstö koki organisaatioilmaston hyväksi,
mikä luo erinomaisen pohjan toiminnan parantamiselle ja tarvittavien
muutosten läpiviemiselle. Vaikka henkilöstö koki työmääränsä suureksi,
vain 4 % oli täysin samaa mieltä siitä, että tunsi itsensä usein
uupuneeksi työpaikallaan.
Kyselyn tulosten perusteella löydettiin kehittämistä vaativia asioita,
joilla todettiin olevan positiivinen vaikutus henkilöstön työmotivaatioon,
mutta jotka toteutuivat tällä hetkellä huonosti. Erityisesti tulee
lisätä henkilöstön koulutus- ja työssä kehittymismahdollisuuksia,
kannustuksen ja positiivisen palautteen antamista, työntekijöiden
vaikutusmahdollisuuksia koko hammashuollon toiminnan kehittämiseen
sekä suoritukseen perustuvia palkkauselementtejä.
Asiakkaista 96 % oli tyytyväisiä saamansa hoitoon Jyväskylän hammashuollossa
ja koki saaneensa ystävällistä kohtelua. Asiakkaat pitivät tärkeinä,
että heille esitetään vaihtoehtoja hoidon sisällöstä ja että he
saavat vaikuttaa hoitoonsa. He halusivat myös tietoa siitä, miten
he itse voivat ehkäistä suun sairauksia. Useimpien asiakkaiden mielestä
nämä asiat eivät toteutuneet hoitokäynnillä. Ongelmat hoidon saatavuudessa
eivät tulleet esiin varsinaisten kysymysten vastauksissa, vaikka
vastaajista 38 % oli saanut hoitoajan yli 2 kuukautta sitten. Useissa
vapaamuotoisissa vastauksissa toivottiin kuitenkin hoitoon pääsyä
nopeammin ja hoitoaikojen välejä lyhyemmiksi. Suurempi osa asiakkaista
piti tärkeänä sitä, että voi olla jatkuvasti saman hammaslääkärin
hoidossa kuin sitä, että saa valita hammaslääkärinsä.
(Työ valmistunut 5.6.03)
Kari
Antikainen
Asiakastyytyväisyys laadun kuvaajana hammashuollossa
Asiakaskysely Leppävirran terveyskeskuksen
hammashoitolassa Laadunhallinta on 1990-luvulla tullut
keskeiseksi toiminnan kehittämisen työvälineeksi sekä teollisuudessa
että yksityisissä ja julkisissa palveluissa. Julkisia palveluita
on ryhdytty arvioimaan osin samoilla laatumittareilla kuin muitakin
tuotteita. Julkisissa palveluissa korostuu kuitenkin kansalaisten
näkökulma, koska he eivät rahoita palveluja vain asiakasmaksuina
vaan myös veronmaksajina. Tämä suhde on erityisen läheinen kunnallisten
palvelujen osalta.
Asiakaskyselyn tarkoitus ja toteutus
Tämän tutkimuksen tarkoituksena on tarkastella asiakastyytyväisyyttä
yhtenä palvelun laadun kuvaajana. Terveydenhuollon ja hammashuollon
palvelujen laadun nähdään koostuvan kolmesta eri näkökulmasta: asiakkaan
laadusta (koettu laatu), ammatillisesta laadusta ja johtamisen (palvelujärjestelmän)
laadusta. Tutkimuksen tarkoitus on palvella ennen kaikkea käytännön
kehittämistyötä Leppävirran terveyskeskuksen hammashuollossa. Tutkimus
toimii käynnistäjänä hammashuollon laadunkehittämistyölle.
Mittarin valinta ja kyselylomake
Leppävirran terveyskeskuksen hammashoitolassa toteutettu kysely
liittyi koko terveyskeskuksessa toteutettuun asiakaskyselyyn. Kyselylomake
rakentui 28 monivalintakysymyksestä ja yhdestä avoimesta kysymyksestä
Mittarin validiusongelma pyrittiin ratkaisemaan käyttämällä osittain
Stakesin mittaria “terveysaseman hoidon laatu potilaan näkökulmasta.”
Ajanjaksolla 23.10.2000—5.11.2000 toteutetun asiakaskyselyn
tavoitteena oli selvittää Leppävirran terveyskeskuksen palveluja
käyttävien mielipiteitä saadun hoidon laadusta ja palvelujen osa-alueiden
toimivuudesta.
Asiakaskyselyn tulokset hammashoitolassa
Hammashoitolan osalta vastattuja lomakkeita palautui 139 kappaletta
Vastaanottoajan varaaminen oli tapahtunut pääosin 1—3 viikkoa
aikaisemmin (33,8 %) tai yli 3 viikkoa aikaisemmin (21,6 %). Samana
päivänä ajan oli varannut 7,9 %, 1—3 päivää aikaisemmin myös
7,9 % ja 4—7 päivää aikaisemmin 9,4 %. Ilman ajanvarausta oli
tullut 15,8 % vastaajista. Varatulla ajalla (15 min. sisällä) pääsi
sisälle suurin osa vastaajista (87,8 %), 15—30 minuuttia oli
odottanut 6,5 % ja puolesta tunnista tuntiin odotusaikaa oli ollut
0,7 %:lla. Kyseisen käyntikerran palvelun vastaajat arvioivat erinomaiseksi
(51,8 %) tai hyväksi (42,2 %). Kohtalaisena palvelua piti 2,9 %
ja erittäin huonona 0,7 %. Palvelu yleensä arvioitiin hyväksi (66,2
%) tai kohtalaiseksi (24,5 %). Erinomaiseksi sen arvioi 7,9 % vastaajista.
Tyytyväisyys saatuun hoitoon kyseisellä käyntikerralla oli erinomainen
(49,6 %) ja hyvä (41 %), kohtalaiseksi sen arvioi 3,6 % vastanneista.
Tyytyväisyys hoidon laatuun yleensä oli pääosin hyvä (66,9 %), erinomaisena
sitä piti 14,4 % ja kohtalaisena 13,7 %.
Ajanvarauksen aukioloajat koettiin hyväksi (67 %) tai kohtalaiseksi
(39 %), erinomaisena sitä piti 14 % vastaajista. Ajanvarauksen sujuvuudessa
suuntaus oli samanlainen, eli: hyvä 64 %, kohtalainen 30 % ja erinomainen
8,6 %.
Hammaslääkärin toimintaa tarkasteltaessa palvelun ystävällisyys
ja asiantuntemus arvioitiin pääosin erinomaiseksi (65,5 %) tai hyväksi
(29,5 %), kohtalaisena sitä piti 2,2 % vastaajista. Myös kysymyksissä,
jotka koskivat tiedottamista ja opastamista, tarvittavan avun ja
neuvojen saamista, asiakkaan toiveiden ja tarpeiden huomioon ottamista
sekä jatkohoito-ohjeiden antamista, jakauma oli samanlainen, eli
noin puolet kokivat em. osa-alueet erinomaiseksi, kolmasosa hyväksi
ja alle 10 % kohtalaiseksi.
Hoitohenkilöstön toimintaa tarkasteltiin seuraavien osa-alueiden
pohjalta: puhelinpalvelun ystävällisyys ja asiantuntemus, palvelun
ystävällisyys ja asiantuntemus, tiedottaminen ja opastaminen, tarvittavan
avun/neuvojen saaminen ja asiakkaan toiveiden ja tarpeiden huomioonottaminen.
Vastaajat arvioivat hoitohenkilöstön toiminnan niin, että em. osa-alueet
saivat hyvin samankaltaiset jakaumat: Hieman yli puolet vastaajista
(n. 60 %) piti osa-alueita erinomaisina. Hieman alle puolet (40-50
%) arvioi ne hyväksi ja alle 10 % arvioi ne kohtalaisiksi.
Tulosten arviointia
Ajankohdasta johtuen vastaajat olivat pääasiassa 26—65-vuotiaita.
Tämä seikka ei vähennä kyselyn tulosten yleistettävyyttä, sillä
myös muut ikäryhmät olivat kohtuullisesti edustettuina. Leppävirta
on pinta-alaltaan laaja kunta, mikä näkyy selvästi hammashoidossa
kävijöiden matkan pituudessa: lähes puolet tulevat hoitoon yli 10
km:n päästä. Saatuun palveluun ja hoitoon oltiin kyseisellä käyntikerralla
tyytyväisiä, molempaa arvioitiin erinomaiseksi tai hyväksi (yli
90 % vastaajista). Yleensä terveyskeskuspalvelut ja -hoito arvioitiin
“hyväksi” (johon voidaan tulkita sisältyvän myös muut terveyskeskuksen
palvelut, ei vain hammashoitolan toiminta). Ajanvarauksen aukioloajat
ja ajanvarauksen sujuvuus koettiin hyväksi, harvoja äärivastauksia
lukuun ottamatta (erinomainen, erittäin huono jne.). Hammaslääkärien
toiminnan eri osa-alueet (palvelun ystävällisyys ja asiantuntemus,
tiedottaminen ja opastaminen, ymmärrettävyys, tarvittavan avun ja
neuvojen saaminen, asiakkaan omien toiveiden ja tarpeiden huomioon
ottaminen, jatkohoito-ohjeiden antaminen) arvioitiin kauttaaltaan
erinomaiseksi tai hyväksi.
Ongelmana laatutyöskentelyssä olen kokenut resurssi- ja aikapulan.
Asiaan kyllä liittynee perinteiset arvot ja arvostukset “oikean”
työn tekemisestä. Koska pienessä hammashoitolassa kaikki osallistuvat
kliiniseen hoitotyöhön, jäävät tällaiset kysymykset yleensä väistämättä
hyvin marginaaliseksi osaksi työtä. Kiireisen potilastyön keskellä
ajan ottaminen työn kehittämiselle on vaikeaa. (Työ
valmistunut 16.10.02.)
Satu
Jäske-Rovio
Hammashuoltohenkilökunnan työtyytyväisyyskartoitus
Mikkelin ja Savonlinnan terveyskeskuksissa
Tutkimuksen tarkoitus oli yleisesti
kartoittaa hammashuoltohenkilökunnan työtyytyväisyyttä
ja -viihtyvyyttä Mikkelin ja Savonlinnan terveyskeskuksissa
sekä tuoda esille mahdollisia tyytymättömyyden syitä.
Tutkimus suoritettiin nimettömänä kyselytutkimuksena
Mikkelissä lokakuussa 2001 ja Savonlinnassa syyskuussa 2001.
Siihen osallistui yhteensä 78 työntekijää, joista
hammaslääkäreitä 34, hammashuoltajia 6 ja hammashoitajia
38.
Tutkimuksessa käsiteltiin oman terveydentilan, työyhteisön
ja työympäristön vaikutusta työtyytyväisyyteen.
Yhteenvedoissa vastaukset analysoitiin terveyskeskuksittain ja eri
ammattiryhmät käsiteltiin erikseen. Vastausprosentti oli
Savonlinnassa 90 ja Mikkelissä 86. Vastauksista tehtyä
yhteenvetoa verrattiin valtakunnallisesti tehtyihin työelämänlaatu-tutkimuksiin
(Nakari 2000).
Vaikka terveyskeskushammashoidon
piirissä oli tapahtunut suuria muutoksia, suurin osa vastanneista
oli melko tyytyväisiä työhönsä. Mikkelin
ja Savonlinnan terveyskeskuksissa tyytyväisimpiä työhönsä
olivat hammashuoltajat. Hammaslääkärit olivat hiukan
tyytyväisempiä työhönsä kuin hammashoitajat.
Hammaslääkärit tunsivat työnsä fyysisesti
raskaammaksi kuin hammashoitajat, hoitajille työ oli sen sijaan
psyykkisesti raskaampaa kuin fyysisesti.
Työtyytyväisyyteen vaikuttivat eniten kohtuullinen työtahti,
työn tauotus ja hyvä työilmapiiri riippumatta ammattiryhmästä
tai terveyskeskuksesta. Sukupuolieroja työtyytyväisyyteen
ei löytynyt. Myöskään tyytymättömyys
tämänhetkiseen elämäntilanteeseen ei näyttänyt
olevan yhteydessä työtyytyväisyyteen.
Palkkaukseensa hammashuoltajat ja -hoitajat olivat huomattavasti
tyytymättömämpiä kuin hammaslääkärit.
Työpaikan kustantama säännöllinen koulutus koettiin
tärkeäksi työtyytyväisyyden ylläpitäjäksi,
ja esimiehiltä kaivattiin enemmän palautetta, varsinkin
kiitosta hyvistä työsuorituksista. (Työ
valmistunut 16.4.02.)
Pirkko-Liisa
Tarvonen
Sairaalapotilaiden hammashoidon tehostaminen
Helsingin kaakkoisessa terveyskeskuksessa
Kehittämisprojekti
Väestöennusteiden mukaan tulevina vuosina
vanhimpien ikäryhmien osuus tulee eniten kasvamaan, jolloin hoidettavanamme
on yhä enemmän toisten henkilöiden avun varassa eläviä vanhuksia.
Tulevaisuudessa heistä yhä useammalla on suussaan omat hampaansa
tai puhdistuksen kannalta vieläkin vaativampia proteettisia rakennelmia.
Sen vuoksi olemme suunnitelleet järjestelmää, mikä lisäisi yhteistyötä
hammashuollon ja pitkäaikaisosastojen henkilökuntien välillä. Tavoitteenamme
on nostaa pitkäaikaispotilaiden suun hoito osaksi jokapäiväistä
hoivaa.
Terveyskeskuksessamme
toteutettiin puolivuotinen seurantatutkimus alueellamme sijaitsevan
sairaalan neljällä pitkäaikaisosastolla. Osastot jaettiin kahteen
ryhmään, joista tutkimusryhmän osastoilla hammashoitaja kävi kuukausittain
jokaisen potilaan luona antamassa omahoitajalle yksilöllistä opastusta
potilaan suun hoidossa. Kontrolliryhmään kuuluvilla osastoilla jatkettiin
aiempaa käytäntöä eli ehkäisevän hoidon toimenpiteitä ei tehty.
Tämän ryhmän osastoilla valistus oli riippuvaista hoitajien omasta
aktiivisuudestaan. Kaikille potilaille annettiin heidän tarvitsemansa
välttämättömäksi katsottu hammashoito. Tutkimuksen jälkeen osastoille
jaettiin vanhusten suun hoidon kansiot henkilökunnan ja omaisten
luettavaksi.
Omahoitajien käsityksiä potilaiden suun hoidosta selviteltiin kyselytutkimuksella,
hammashoitaja haastatteli heidät kahdesti. Heiltä kysyttiin tietoja
heidän päivittäisestä käytännöstään potilaiden suuhygienian hoidossa
ja työajan riittävyydestä sen suorittamiseen, heidän käsityksiään
omien tietojensa ja taitojensa riittävyydestä potilaiden suun hoidossa
sekä halukkuudesta lisäopastukseen. Vastaukset kerättiin tukkimiehen
kirjanpidolla, minkä jälkeen laskettiin ryhmittäin kyllä/ei vastausten
prosentuaaliset osuudet kaikista vastauksista. Tuloksista kävi ilmi
omahoitajien valmiuksien paraneminen selvemmin tehostetun hoidon
ryhmässä, mutta myös jonkun verran kontrolliryhmässä. Päivittäin
vanhusten suun hoidosta ilmoitti seurantajakson lopussa huolehtivansa
kaikki hoitajat tehostetun hoidon ryhmässä ja suurin osa myös kontrolliryhmässä.
Työaikakin tuntui riittävän useammalla hoitajalla jakson lopussa
kuin aluksi. Lisäopastusta haluttiin alkutilanteessa molemmissa
ryhmissä lähes yksimielisesti, mutta hammashoitajan kuukausittaisten
käyntien jälkeen tehostetun hoidon ryhmässä vain yksi viidestä hoitajasta
ilmoitti haluavansa lisäopastusta kun taas kontrolliryhmässä lisäopetuksen
tarpeessa katsoi olevansa neljä hoitajaa viidestä. Tehostetun hoidon
ryhmässä lisäopastusta haluava hoitaja oli tullut osastolle tutkimusjakson
aikana.
Potilaiden välttämättömän hammashoidon tarve kartoitettiin hammashuoltajan
tekemällä seulontatutkimuksella tutkimuksen alussa ja lopussa. Seulontojen
jälkeen kaikille potilaille tehtiin tarvittavat hoitotoimenpiteet
hammaslääkärin, hammashuoltajan toimesta osastoilla tai viereisessä
hammashoitolassa. Seulontaa varten kehitimme seulontakaavakkeen,
sillä tietojen siirtäminen hammashuollon käyttämään ATK-järjestelmään
ei onnistunut osastoilla, vaan kirjaaminen on tehtävä jälkikäteen
hammashoitolassa.
Tulosten valmistuttua pidimme yhteisen kokouksen osastojen ja hammashoitohenkilöstön
kesken jatkotoiminnan suunnittelemiseksi sekä yhteistyön tiivistämiseksi
edelleen. Tilaisuudessa esiteltiin tutkimustulokset sekä pitkäaikaisosastojen
ylihoitajan toivomuksesta lyhyt yhteenveto vanhusten suusairauksista,
niiden kehittymisestä sekä ehkäisystä. Kaikille osastoille nimettiin
vastuuhenkilöksi hammashuoltaja tai suuhygienisti, joka käy osastoilla
viikottain sekä konsultoi tarvittaessa hammaslääkäriä tai pyytää
valistushammashoitajan opastamaan päivittäisessä suuhygienian hoidossa.
Osastoille jaettiin kirjalliset ohjeet äkillisen hammashoidon tarpeen
ilmaantuessa sekä kaikkien hammashuollon vastuuhenkilöiden yhteystiedot.
Pitkäaikaisosastojen ylihoitajalle toimitettiin myös nämä tiedotteet.
Hänen kanssaan sovittiin pidettäväksi seurantakokous puolen vuoden
kuluttua. (Työ valmistunut 30.1.2002.)
Rauni Inkinen
Savitaipaleen kunnan terveyskeskuksessa
annettava oikomishoito
Laatukäsikirja terveyskeskuksen
oikomishoidon järjestämisestä ja kehittämisestä
(Raportti
julkaistu Hammaslääkärilehdessä 9/02.)
Käsikirjassa selvitetään Savitaipaleen kunnan oikomishoitojärjestelyt.
Järjestelyissä noudatetaan lähes kirjaimellisesti
Suomen Hammaslääkärilehdessä julkaistuja valtakunnallisia
suosituksia huomioiden paikalliset voimavarat ja mahdollisuudet.
Käsikirjasta käy selkeästi ilmi kaikki asiaan liittyvä:
kohdittain paneudutaan pohtimaan oikomishoidon arvot ja periaatteet,
yleissuunnittelu oikomishoidon järjestämisestä, hoidon
tarpeen arviointi sekä oikomishoito. Lopuksi käsitellään
potilasasiakirjamerkinnät ja kirjaukset ja käytetyt lomakkeet.
Käsikirjassa pohditaan myös oikomishoitoa koskevien tietojen
tilastointia ja vertailun vaikeutta. Käsikirjassa on myös
suunnitelma järjestelyjen kehittämisestä vuonna 2001.
Käsikirjasta käy ilmi, kuinka oikomishoitojärjestelyjen
ja oikomishoidon laatua seurataan. Kirjan lopussa on luettelo ja
selitteet muutamista kirjassa käytetyistä oikomishoitoon
liittyvistä termeistä.
Käsikirja soveltuu hyvin koko hammashuollon henkilökunnan
käyttöön ja sitä voi suositella myös muille
asiasta kiinnostuneille terveydenhuollon työntekijöille.
(Työ valmistunut 11.9.01.)
Arto
Karjalainen
Asiakastyytyväisyys
Kemin kaupungin suun terveydenhoitopalveluissa
Tutkimus on osa laadunparantamisprosessia, joka on jatkuvasti
käynnissä Kemin kaupungin suun terveydenhoitopalveluissa.
Vastaavat asiakastyytyväisyyskyselyt on toteutettu aiemmin
vuosina 91 ja 95, tosin sisältö oli hieman erilainen vuonna
91. Tavoitteena oli selvittää viime vuosien henkilökuntavähennysten
ja palvelustrategiamuutosten vaikutusta asiakkaidemme tyytyväisyyteen.
Kysely osoitti asiakkaiden tyytyväisyyden kokonaispalveluun
huonontuneen n. 8 %, ajanvarauksen sujuvuuteen jopa 13 %. Palvelu
parani odotustilojen viihtyisyyden ja lukemiston sekä kustannuksista
tiedottamisen osalta.
Asiakastyytyväisyyden huononeminen on merkki henkilökuntavähennyksistä
johtuvasta yksilöllisen asiakaspalvelun heikkenemisestä.
Kyselyn jälkeen olemme siirtyneet keskitettyyn ajanvaraukseen,
josta saadut kokemukset ovat myönteisiä. (Työ
vamistunut 21.6.00.)
Minna
Kinnarinen
Sijaishammaslääkärit terveyskeskuksissa
(Raportti selvityksestä
on julkaistu Hammaslääkärilehdessä 15/00.)
Kesällä 1998 tehdyn kyselytutkimuksen
tarkoituksena oli kartoittaa terveyskeskusten sijaishammaslääkärien
työolosuhteita. Kyselyyn osallistui 38 johtavaa hammaslääkäriä
ja 81 sijaista eri puolilta Suomea. Kysymykset käsittelivät
sijaisten rekrytointia, sitoutumista ja kannustetekijöitä.
Terveyskeskusten hammaslääkärisijaisuudet olivat työyhteisöille
haasteellisia. Sijaisuuksia kannattaisikin tarkastella henkilöstövoimavarojen
johtamisen kannalta investointeina tulevaisuuden työmarkkinoille.
(Työ valmistunut 23.11.99.)
Arja Pulli
Nuorten aikuisten hammashoitopalveluiden
käyttöaste ja tarve Mäntsälän terveyskeskuksessa
vuosina 1996 ja 1997
Mäntsälän kunnassa ikäluokista 66, 69 ja 73 syntyneet hammasrekisteriin
kutsujärjestelmän piiriin kuuluvina oli merkitty vuosina 1996—1997
korkeimmillaan 93 % ja alhaisimmillaan 72 % ikäluokasta. Korkein
käyttöaste molempina tutkimusvuosina oli nuorimman ikäluokan kohdalla.
Tulos selittynee opiskelevan tai vasta työelämässä aloittaneen ikäryhmän
taloudellisella tilanteella ja halulla hoidattaa hampaansa edullisemmin
terveyskeskussektorilla. Omalääkärijärjestelmätyyppinen hoitojärjestely
sekä hoitoon kutsu- eli rc-järjestelmä selittänevät osaltaan korkeaa
käyttöastetta kaikkienkin ikäluokkien osalta. Asiakaskyselyn toteuttamisella
saataisiin selville, merkitseekö korkea käyttöaste myös hyvää asiakastyytyväisyyttä,
niin kuin olettaa saattaa. Paikkakunnallammehan on yksityispuolen
palveluita vaihtoehtoisesti saatavilla.
Nuorimmasta ikäluokasta oli tarkastettu vuonna 1996 41 % ja vuonna
1997 44 %, mikä vastaa hyvin muidenkin tutkimuksen kohteena olevien
ikäluokkien tarkastusprosenttia. Kun lisäksi otetaan huomion, että
tutkimusajankohtana hoidontarpeessa tarkastetuista oli 82-83 %,
voidaan kunnallisen hammashoidon suuntaamista nuoriin aikuisiin
pitää vähintäänkin tarpeellisena. Toisaalta korkea hoidontarve kertoo
rc-määrityksen tarkkuudesta ja tarkentumisesta; ketään ei tarkastettu
turhaan. Tarkastusprosentista voidaan lisäksi päätellä, että tarkastusväli
oli n. kaksi vuotta. Asiakkaiden lukumäärä oli tutkimusajankohtana
tarkastettujen määrää suurempi, mikä kertoo joko yli vuodenvaihteen
pitkittyneistä hoidoista tai asiakkaan tarpeesta ottaa yhteyttä
hammaslääkäriin esim. akuutin vaivan takia ennen varsinaista tarkastusaikaa.
Stakesin terveydenhuollon toimintatilastossa vuodelta 1994 nuorten
aikuisten ikäluokissa tarkastettua kohden oli 3,8 käyntiä. Tutkimusaineistossa
käyntien määrä tarkastettua kohti oli pienempi kaikissa ikäluokissa.
Lisäksi ko. tunnusluku oli laskussa vuodesta 1996 vuoteen 1997.
Yhtenä selittävänä tekijänä valtakunnallista tilastoa alhaisempaan
käyntimäärään voidaan pitää koko maksullisen hoitoajan jatkunutta
hoitoon kutsua. Pitkällä aikavälillä todellisia säästöjä hammashuollon
kustannuksiin voidaan saada juuri hoitoonkutsujärjestelmällä.
Asiakkaita ikäluokasta oli tutkimusajankohtana 49—57 %, tarkastettuja
36—44 %. Stakesin toimintatilasto vuodelta 1994 kertoo nuorten
aikuisten ikäryhmästä olleen hoidossa 31 %. Tilastotieto Mäntsälästä
on samansuuntainen kuin jo aiemmin mainittu Sintosen ja Maljasen
tutkimuksen tulos kutsun vaikutuksesta hoitoon hakeutumisessa. Omalääkärijärjestelmän
kaltainen käytäntö helpottaa osaltaan hoitoon hakeutumista.
Miten tulosta sitten voidaan hyödyntää päätöksenteon tukena esim.
strategiasuunnittelussa ja kapasiteettimäärityksessä? Korkea käyttöaste
kertoo osaltaan kuntalaisten/veronmaksajien hammashuoltopalveluiden
arvostuksesta ja hammashuollon palvelutarjonnan kattavuudesta ko.
ikäluokkien kohdalla. Näitä seikkoja ei pidä jättää huomiotta suunniteltaessa
ja priorisoitaessa koko kunnan palvelutarjontaa. Paikalliset tilastot
ovat tarpeellisia esim. laajennettaessa palvelutarjontaa, koska
suuret erot ikäluokkien käyttöasteessa valtakunnalliseen tilastoon
verrattaessa antavat väärän perustan kapasiteettimitoitukselle.
Toisaalta voidaan paikallisesti laskea, kuinka monta ikäluokkaa
yhden hammaslääkärin lisäyksellä voidaan ottaa hoidon piiriin. Laskelmaa
voidaan tietysti käyttää myös päinvastoin palvelutarjontaa supistettaessa.
Kaikkiaan voidaan todeta, että valtakunnalliset tilastot ovat keskiarvoja
ja suuntaa-antavia, mutta paikalliseen suunnitteluun tarvitaan paikallisia
tutkimuksia ja tilastointia ja niiden tulkintaa. (Työ
valmistunut 1.9.99.)
Mia Heinikainen
Poisjäänti vastaanotolta varattua aikaa
peruuttamatta Mikkelin seudun terveyskeskuksen hammashoidossa vuosina
1992—1996
(Selvitykseen liittyvä
raportti on julkaistu Hammaslääkärilehdessä
9/99.)
Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää Mikkelin terveyskeskuksen
hammashoidon poisjääntejä vastaanotolta varattua
aikaa peruuttamatta vuosina 1992—1996. Tutkimuksessa huomioitiin
hammashoidon kokonaiskäyntimäärät, hammaslääkärin
iän ja sukupuolen vaikutus peruuttamattomiin poisjäänteihin,
sekä toimipisteiden ja sakkomaksun vaikutus peruuttamattomien
poisjääntien yleisyyteen. Tutkimuksessa verrattiin myös
DMF-hampaiden lukumäärää aikansa peruuttamatta
jättäneillä vuosittaiseen DMF-indeksiin.
Tuloksia tarkasteltaessa todettiin, että vaikka kokonaiskäyntimäärä
oli tutkimusjaksona pienentynyt, olivat yli 19-vuotiaiden käyntimäärät
lisääntyneet vuosittain. Peruuttamattomat poisjäännit
vaihtelivat välillä 5—5,9 %, lisääntyen
vuodesta 1994 alkaen. Eniten peruuttamattomia poisjääntejä
oli ikäryhmässä 13—18 vuotta ja vähiten
0—6-vuotiailla lapsilla.
Hammaslääkäreiden iän, sukupuolen ja vastaanottotoimipisteiden
vaikutus peruuttamattomien poisjääntien lukumäärään
eivät olleet yksiselitteisesti tulkittavissa, vaikkakin niissä
esiintyi tietynasteista johdonmukaisuutta.
Tutkimuksen tulosten mukaan oli aikansa peruuttamatta jättäneillä
potilailla keskimäärin 1,36 DMF-hammasta enemmän
kuin vuosittainen DMF-indeksin keskiarvo samanikäisillä
potilailla. Tutkimuksessa ilmeni myös, että sakkomaksun
käyttöönottamisella v. 1993 oli vain vähäinen
vaikutus peruuttamattomien poisjääntien lukumäärään,
ollen vuonna 1996 vain 0,7 %-yksikköä alhaisempi kuin
vuomma 1992. (Työ valmistunut 12.5.98.)
|
|
